Kauppakamaritiedon tietopalvelut ovat helppokäyttöisiä palveluita. Sinulla on käytössäsi muun muassa hakutoiminto (samantyyppinen kuin Google), henkilökohtainen muistilapputoiminto, kommentointitoiminto, PDF-muodon tallennusmahdollisuus ja Muistio-toiminto, jonka avulla voit kerätä hiiren klikkauksella lainauksia käytössäsi olevista tuotteista muistioon. Muistioon keräämiäsi tekstejä voit jatkokäsitellä tekstinkäsittelyohjelmalla.
Ulkomaankaupan tietopalvelu sisältää kaksi tuotetta: Perustieto ja asiakirjat sekä Kuljetus, huolinta ja tullaus.
Ensimmäinen keskittyy ulkomaankaupan perustietoon sekä erilaisiin asiakirjoihin ja malleihin, joita ulkomaankaupan parissa työskentelevä tarvitsee. Aineistossa on huomioitu myös kaikki oleellinen ulkomaankaupan välilliseen verotukseen liittyvä sekä alan juridiikkaan ja sopimusehtoihin liittyvät kysymykset.
Jälkimmäinen sisältää tietoa kuljetukseen, huolintaan ja tullaukseen liittyvistä asioista. Aineisto sisältää myös olennaisen valmisteverotuksesta, yhteisökaupasta ja kolmansien maiden kaupasta sekä tavaran vakuuttamisesta.
Tuotekokonaisuuteen on koottu perustiedot vientiin ja tuontiin liittyvistä asioista, ja lisäksi käyttäjä saa tiedon kaikista ulkomaankaupan kuljetusmuodoista ja niiden toiminnasta. Tietojen avulla on mahdollista tehdä myös valinta parhaimmasta omiin tarkoituksiin sopivasta kuljetusmuodosta.
Palvelun tarkoituksena on auttaa ulkomaankaupan kanssa työskenteleviä ihmisiä ja yrittäjiä päivittäin ja harvemminkin eteen tulevissa ongelmatilanteissa. Tuotteen avulla käyttäjä löytää vastaukset useimpiin kysymyksiin.
Molempia Ulkomaankaupan osioita päivitetään jatkuvasti. Päivityksissä esitettävät asiamuutokset sisältyvät palvelun hintaan, ja ne lähetetään tilaajalle PäivitysUutiskirjeessä käytännönläheisessä muodossa. Muista tuotteeseen liittyvistä asioista käyttäjä saa tietoa UutiskirjeExtran välityksellä. Ulkomaankaupan tietopalvelujen tilaaja saa Ulkomaankaupan UutiskirjeExtran neljä kertaa vuodessa.
Asiantuntijamme seuraavat lainsäädännön muutoksia ja ajankohtaisia tulkintoja jatkuvasti. Keskeisen osan kansioiden materiaalista on tehnyt Schenker Oy:n huolintajohtaja Rauli Werdermann. Tuotteen ulkomaankaupan arvonlisävero-osuuden ovat tehneet Ernst & Young Oy:n verokonsultit Kirsti Auranen ja Anne Klemola sekä tuloverotuksen osuuden verokonsultti Marja Blomqvist.
Tuotekokonaisuudella on myös muita erityisalan asiantuntijoita, jotka ovat luoneet sisältöön osuuksia ja jotka päivittävät näitä tarvittaessa. Muut päivittäjät on mainittu KauppakamariTieto-palvelussa tuotteen kohdalla.